Vaara on metsän peittämä, loivarinteinen ja laaja mäki, jollaisia on Suomessa etenkin Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Koillismaalla. Tunturista vaara eroaa ennen kaikkea siinä, että sen laki on yleensä metsäinen eikä kohoa puurajan yläpuolelle. Kolin Ukko-Koli, Vuokatin vaarajono ja Kuusamon Valtavaara ovat tunnetuimpia esimerkkejä. Alla käydään läpi, mistä vaarat ovat syntyneet, miten ne tunnistaa maastossa ja mitä talviretki vaaralle vaatii.
Vaara, tunturi vai mäki: mistä erot tunnistaa
Suomen maastonmuotojen nimet ovat kansankieltä, eivät tarkkoja tieteellisiä luokkia. Siksi samannäköinen huippu voi olla yhdellä seudulla vaara ja toisella tunturi. Nyrkkisäännöt auttavat silti pitkälle:
- Vaara on laaja ja pyöreälakinen. Rinteet ovat loivia, ja metsä ulottuu yleensä huipulle asti. Vaaroja on runsaasti Pohjois-Karjalasta Kainuun kautta Koillismaalle ja Kaakkois-Lappiin.
- Tunturi kohoaa puurajan yläpuolelle, joten sen laki on paljas tai vain matalan kasvillisuuden peittämä. Tunturit ovat Lapissa.
- Mäki on yleisnimitys mille tahansa maaston kohoumalle, eikä se kerro kasvillisuudesta mitään.
- Harju on jääkauden sulamisvesien kasaama kapea sora- ja hiekkaselänne, eli syntytavaltaan kokonaan toinen asia kuin kallioperästä kohoava vaara.
Rajatapauksia on paljon. Kuusamon Rukatunturi on vaarajonon osa, mutta sitä kutsutaan tunturiksi, ja Lapissa on vaaroja, jotka maisemaltaan muistuttavat tuntureita. Jos haluat syventyä siihen, missä kulkee tunturin ja vaaran raja Suomen tuntureilla ja miksi esimerkiksi Syötteen asemasta kiistellään, aiheesta on oma kirjoituksensa.
Mistä vaarat ovat syntyneet
Vaarat ovat ikivanhojen vuoristojen jäänteitä. Pohjois-Karjalan vaarat, Koli mukaan lukien, ovat jäänteitä karjalaisesta poimuvuoristosta (karelidit), joka syntyi noin 1 800 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen törmätessä. Satojen miljoonien vuosien rapautuminen ja useat jääkaudet ovat kuluttaneet vuoret matalaksi, ja jäljelle ovat jääneet kovimmat kivilajit.
Kolilla tämä kovin kivilaji on valkoinen kvartsiitti. Se näkyy Ukko-Kolin ja Akka-Kolin paljailla kalliolaeilla, jotka ovat vaaroiksi poikkeuksellisen avoimia. Kuusamon Ruka-Valtavaaran vaarajonossa kallioperä on puolestaan osin kalkkipitoista, mikä selittää alueen poikkeuksellisen rehevän kasvillisuuden.
Vaarojen väliin jääneet painanteet ovat täyttyneet soilla, järvillä ja koskilla. Juuri tämä vuorottelu, korkea metsäinen selänne ja sen juurella välkkyvä järvi, tekee vaaramaisemasta niin tunnistettavan.
Suomen tunnetuimmat vaarat
Moni etsii vaaroja kartalta nimen perusteella, mutta kaikki vaarat eivät kanna vaara-nimeä. Tässä muutama kohde, joiden maisema kertoo hyvin, mistä on kyse:
| Kohde | Sijainti | Korkeus | Mikä tekee erityiseksi |
|---|---|---|---|
| Ukko-Koli | Lieksa, Pohjois-Karjala | 347 m | Kansallismaisema, kvartsiittilaki, 253 metrin korkeusero Pieliseen |
| Akka-Koli | Lieksa, Pohjois-Karjala | 339 m | Huippujen kierroksen toinen pää |
| Valtavaara | Kuusamo | 492 m | Vaara-Suomen korkein kohta, näkymät Kitkajärvelle |
| Vuokatin vaarat | Sotkamo | Kansallisesti arvokas maisema-alue, Sissiluola lounaisrinteellä | |
| Paljakka ja Ukkohalla | Puolanka ja Hyrynsalmi | Kainuun vaarajonon kuuluisia huippuja |
Kolin kansallispuisto perustettiin vuonna 1991, ja sen maa-ala on noin 30 neliökilometriä. Valtavaara kuuluu Valtavaaran luonnonsuojelualueeseen, ja vaaralta näkyvät Kitkajärvi ja Kuontivaara. Vuokatin ja Puolangan vaarat taas tunnetaan suunnistajien keskuudessa maastoina, joissa suorin reitti on harvoin nopein: rinteet ovat pitkiä ja lakialueiden muodot yllättävän rikkonaisia.
Talviretki vaaralle: näin valmistaudut
Vaara on usein helpompi kohde kuin tunturi, koska metsä suojaa tuulelta ja reitit ovat lyhyitä. Talvi muuttaa silti tilanteen. Marras- ja joulukuussa valoisaa aikaa on vähän, polut voivat olla jäisiä ennen kunnon lumipeitettä, ja näköalapaikkojen kallioilla liukastuu helposti.
Kolilla on talveksi merkitty Huippujen lumikenkäilyreitti. Metsähallituksen reittikortin mukaan reitti on noin 2 kilometrin mittainen ympyräreitti, sen kulkemiseen menee 1,5 tuntia tai 2 tuntia, ja se on luokiteltu vaativaksi. Lyhyempi Huippujen kierros on noin 1,4 kilometriä ja vie puolesta tunnista tuntiin. Reitti lähtee luontokeskus Ukon pihasta, ja se on merkitty sinisin heijastimin. Lumikenkäreitti on tarkoitettu vain lumikengille, joten lähde liikkeelle vasta, kun lunta on riittävästi.
Ennen lähtöä kannattaa käydä läpi tämä tarkistuslista:
- Katso säävaroitukset Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Pakkanen ja tuuli tuntuvat vaaran laella selvästi kovempina kuin rinteen metsässä.
- Ajoita retki valoisaan aikaan. Lähde heti aamupäivästä ja varaa paluulle reilusti aikaa. Otsalamppu kuuluu reppuun silloinkin, kun reitti on lyhyt.
- Pakkaa vaihtovaatteet: lämmin välikerros, varahanskat ja -sukat. Kosteat sormikkaat ovat talviretken yleisin harmi.
- Ota mukaan lämmintä juotavaa ja evästä. Kunnollinen termospullo pitää kaakaon tai kahvin kuumana koko retken ajan, kun se esilämmitetään kuumalla vedellä ennen täyttöä.
- Pidä puhelin ladattuna ja kartta mukana. Hätänumero on 112.
- Pysy poissa jyrkänteiden reunoilta. Kolin näköalapaikoilla ei ole kaiteita, ja kallioiden reunoille voi kertyä lumilippoja, jotka eivät kanna.
Kun lumi kuormittaa puut: tykkylumi vaaroilla
Vaarojen lakien talvinen erikoisuus on tykkylumi. Kun lunta ja huurretta kertyy kuusten oksille kerros kerrokselta, puut taipuvat ja muuttuvat valkoisiksi patsaiksi. Ilmiö on tunnetuin Riisitunturilla ja Kainuun sekä Koillismaan korkeilla vaaroilla, ja parhaimmillaan se on yleensä tammikuusta huhtikuuhun.
Tykky on kaunis mutta vaarallinen. Raskas lumikuorma voi katkaista oksia ja latvoja, joten metsässä ei kannata pysähtyä taakan alla roikkuvien puiden alle. Tykkyisellä vaaralla myös näkyvyys heikkenee nopeasti, sillä valkoinen metsä ja valkoinen taivas sulautuvat yhteen, kun pilvet laskeutuvat. Silloin merkityllä reitillä pysyminen on entistä tärkeämpää.
Usein kysyttyä vaaroista
Onko Koli tunturi vai vaara? Koli on vaara. Se on osa Pohjois-Karjalan vaarajonoa, eikä sen korkeus riitä puurajan yläpuolelle. Kolin laet ovat silti osin paljaita, koska kova kvartsiittikallio on monin paikoin puhtaana pintana.
Mikä on Suomen korkein vaara? Vaara-Suomen korkein kohta on Kuusamon Valtavaara, 492 metriä merenpinnan yläpuolella.
Sopiiko vaararetki lapsille talvella? Lyhyet reitit, kuten Kolin Huippujen kierros, sopivat kun lapsella on kunnolliset talvivarusteet ja aikuinen pitää huolen jyrkänteiden reunoista. Pidempien lumikenkäreittien kanssa kannattaa odottaa, että lapsi jaksaa kävellä upottavassa lumessa tunnin tai pari.
Valitse ensimmäinen vaarasi
Jos vaarat ovat sinulle uusia, aloita Kolilta: maisema on Suomen tunnetuimpia, reitit ovat lyhyitä ja luontokeskus on lähtöpisteen vieressä. Kun lumikenkäily alkaa sujua, seuraava askel on Kainuun tai Kuusamon vaarajono, jossa päiväretkistä saa helposti pidempiä. Ideoita koko talven retkisuunnitelmaan löydät myös jutusta parhaat kohteet talvivaellukselle. Tarkista aina ennen lähtöä reitin ajantasainen tilanne Metsähallituksen Luontoon.fi-palvelusta, sillä talvireittien kunto riippuu täysin lumitilanteesta.