HALTIN HÄÄT - KAPPALE

post thumb
Vaellukset
by Minttu/ on 17 Aug 2021

HALTIN HÄÄT - KAPPALE

Vuonna 1976 teki kauniilla äänellään laulajatar Taiska tunnetuksi kappaleen Haltin häät. Eipä arvannut Taiska, että kappaletta laulettaisiin vielä vuosikymmeniä myöhemminkin ja että se on tuttu lähes koko kansalle. Kappaleella osallistuttiin samaisen vuoden Syksyn sävel -kilpailuun, jossa se sijoittui kuudenneksi. Seuraavana vuonna se julkaistiin albumilla Mombasa ja nousi nopeasti levyautomaattien soitetuimpien kappaleiden listalle, jolla sijalla se pysyi kahden kuukauden ajan.

HALTIN HÄÄT KÄÄNNETTIIN MYÖS ENGLANNIN KIELELLE

Kappaleen suosion myötä haluttiin kokeilla, purisiko Haltin häät -tarina myös englanniksi kansainvälisillä markkinoilla. Versio Arctic Wedding syntyi ja se esitettiin aina Tokiossa asti Yamaha -festivaaleilla. Sen suurempaa kansainvälistä menestystä ei kuitenkaan poikinut hyvästä yrityksestä huolimatta. Itse kappaleen sanoitus pohjautuu Asko Kaikusalon kirjoittamaan kirjaan Tarujen tunturit, joka ilmestyi vain joitain vuosia ennen kappaleen syntyä.

Tässä kappaleen esittelemässä myyttisessä menneisyydessä jättiläiset asuvat Suomen käsivarren seudulla. Malla neito valmisteli häitään uljaan Saanansa kanssa, kun Ruotsin Peltsa kilpailee hänen sydämestään saaden kuitenkin rukkaset. Sen vuoksi Peltsa haluaa estää häät ja kutsuu avukseen häijyt pohjan akat eli Jäämeren velhot. Se saa jään vyörymään ja tuulen yltymään, jolloin juhlakansa pakenee.

HALTIN HÄÄT -TARINA ON SURULLINEN RAKKAUSTARINA

Haltin häät kertoo loppujen lopuksi rakkaudesta ja siitä, kuinka rakastavaiset haluavat pysyä yhdessä, vaikka mikä heitä koettelisi. Tämä oli Mallan ja Saanankin kohtalo, sillä vaikka he yrittivät tarun mukaan paeta yhdessä, he eivät ehdi ajoissa pakoon. He jäävät jään alle ja jähmettyvät kuuluisan Kilpisjärven rantaan. Aikanaan he muuttuvat tuntureiksi ja itse Kilpisjärvi kasvaakin yhtenään Mallan kyyneleiden vuoksi.

Yksi karaokessakin suosituin kappale, Haltin häät onkin siis traaginen tarina. Kuinka moni on pysähtynyt ajattelemaan sen sanomaa tarkemmin? Sen sanat monet osaavat ulkoa, mutta eivät ehkä hoksaa pysähtyä pohtimaan, mistä kappaleessa oikeasti lauletaan. Sanoitus on osa laajempaa tarinankerrontaperinnettä ja sillä on laajempi tausta täynnä yksityiskohtia, joita laulu ei kerro.

ILOA KASINOLTA TRAAGISEN TARINAN VASTAPAINOKSI

Rauhallinen kappale surullisesta tarinastaan huolimatta, on hyvää taustamusiikkia, kun kasino muutoin käy jännittämään. Joskus kolikkopelien kilinä saa sykkeen kohoamaan toiveikkaana ja on hyvä olla hieman rauhallisempaa taustaa vastapainoksi. Kasinopeleillä ei onneksi ole niin traaginen loppu, kun malttaa pelata varojensa mukaisesti voi pelin lopettaakin hymy huulilla. Voi jäädä suunnittelemaan, mitä pelejä seuraavalla kerralla kokeilisi ja millaisia bonuksia hyödyntäisi.

Taiska voi tarjoilla taustamusiikkia muihinkin pelihetkiin, sillä albumeita on kertynyt kahdeksan kappaletta. Hän on oikealta nimeltään Hannele Kauppinen, omaa sukua Suominen ja lähtöisin Imatralta. Suosio alkoi Mombasa -kappaleen myötä ja musiikkiuransa jälkeen hän on toiminut muun muassa teatteriohjaajana. Todella taiteellisesti lahjakas nainen siis monessa suhteessa.

HALTIN HÄÄT ON POIKINUT ERILAISIA VERSIOITA

Haltitunturi on todella suosittu matkailukohde, mutta myös valloittava tapahtumapaikka laulun sattumuksille. Jopa siinä mittakaavassa, että kappaleesta on tehty ainakin neljä erilaista versiointia, tunnetuimpana luultavasti suomalaisen Kotiteollisuus -nimisen metallibändin versio. Versio mukailee alkuperäistä hyvin, tuoden vain hieman raskaamman tyylin mukaan menoon. Myös bilebändi Jean S ja Piritta Perälä ovat antaneet kappaleelle oman panoksensa.

Täysin erilaista tyyliä kappaleesta on saanut irti A-tyyppi, jonka rytmi on iloinen ja huomattavasti nopeampi kuin muissa on kuultu. Yhtye on tuttu myös Ihanaa Leijonat ihanaa -kappaleesta. Moneen taipuu yksi kappale vuosikymmenien aikana.

Haltin häät lumoaa ihmiset ikään ja vuosikymmeneen katsomatta. Se jatkaa karaokelistoilla keikkumistaan ja sitä lauletaan täysin rinnoin aina vain uudestaan. Taiskan jalan jäljissä laulaminen on melko haasteellista, vaikka laulu voikin aluksi helpolle vaikuttaa. Sävellajit voivat tuoda oman haasteensa lauluun, sillä tarpeeseen tulee melko laaja ääniala. Myös miehet ovat ottaneet kappaletta omakseen ja ääniala voikin toimia myös heille aivan loistavasti.