SUOMEN KORKEIN MAJAKKA

post thumb
Vaellukset
by Minttu/ on 19 Jun 2022

SUOMEN KORKEIN MAJAKKA

Suomen korkein majakka ei ole pelkästään Suomen, vaan samalla myös Pohjoismaiden korkein majakka. Kyseessä on tietenkin Turun saaristossa sijaitseva Bengtskärin majakka. Majakan historia ulottuu vuoteen 1906, jolloin sen suunnitteli arkkitehti Florentin Granholm kallioiselle luodolle, jonka ympäristössä oli tapahtunut useita karille ajoja. Bengtskär on korkeimmillaan 52 metriä, ja onkin aina alustaan asti ollut korkein majakka Pohjoismaissa.

SUOMEN KORKEIN MAJAKKA ON HISTORIALLINEN KULTTUURIKOHDE

Kyseinen majakka sijaitsee noin 25 kilometriä Hangosta luoteeseen ja on uloin luoto Saaristomerellä sekä kaiken lisäksi myös Suomen eteläisin asuinpaikka. Lähimpään kylään majakasta kertyy matkaa 18 kilometrin verran. Samaisesta Rosalan saarikylästä on myös majakan hoidosta vastaava perhe. Majakka on selvinnyt historiansa aikana monenlaisista haasteista ja vaiheista, merkittävimpänä jatkosodan aikainen Bengtskärin taistelu, jossa Neuvostoliiton armeija hyökkäsi luodolle ja yritti tuhota majakan, mutta josta suomalaiset lopulta selvisivät voittajina. Vuodesta 2000 majakka on ollut Turun yliopistosäätiön omistuksessa.

Bengtskär ei suinkaan ole korkeimman majakan saavutuksestaan huolimatta läheskään yhtä korkea, kuin vaikkapa Suomen korkein taloz, mutta kulttuurillisesti ja historiallisesti se kyllä on varsin merkittävä kohde. Museovirasto on nimittäin osoittanut vuonna 2009 Bengtskärin majakan valtakunnallisesti merkittäväksi ihmisen rakentamaksi kulttuuriympäristöksi. Nykyisin majakka on matkailijoiden käytössä ja sen tiloissa sijaitsee mm. kahvila ja matkamuistomyymälä.

BENGTSKÄRIN MAJAKKA JA KARU LUONTO IHASTUTTAVAT

Matkailijat hakeutuvat vuosittain sankoin joukoin tälle karun kauniille ja historiallisesti merkittävälle majakkasaarelle. Helpoin tie saarelle on vuorolaivaliikenne Hangosta ja Kasnäsista. Samalla saaristomatkalla pääsee myös kesäkuukausina tutustumaan Bengtskärin lähikylän Rosalan kyläsaaren Viikinkikeskukseen. Tässäpä vasta historian- ja kulttuurinnälkäiselle veneilyn ja saariston rakastajalle mitä mielenkiintoisin ja viehättävin retkeilyehdotus, ja vieläpä kotimaassa!