Siirry suoraan sisältöön

Suomen tunturit kartalla

  • tehnyt
Luminen tunturimaisema

Jos olet kiinnostunut tutustumaan lähemmin Koliin tai muihin Suomen tuntureihin ja vaaroihin esimerkiksi Lapissa, niitä voi tarkastella helpoiten karttojen avulla. Suomen tunturit kartalla on nähtävissä monesta eri lähteestä kuten mobiilisovelluksista tai paperisista kartoista. Vaeltamisesta tai retkeilystä tulee huomattavasti mukavampaa, jos on perillä siitä, minkälaiseen maastoon on lähdössä. Näin reittejä voi suunnitella ennakkoon, mikä tekee retkeilystä huomattavasti nautittavampaa.

Karttojen avulla voi tarkkailla maastojen muotoja, joiden lisäksi löydät helposti esimerkiksi suositut vaellusreitit sekä laavut. Jotta vaellus onnistuisi, pahimmat maastossa olevat esteet on helppo kiertää. Nykyään kartat ovat niin hyviä, että voit katsella esimerkiksi valokuvamaisia satelliittikuvia kaikista Suomen tuntureista ja vaaroista.

Suomen tunturit kartalla – älypuhelin

Älypuhelin on verraton apuväline karttojen selaamiseen. Puhelin kulkee helposti matkassa ja sillä voi tehdä monia muitakin asioita kuin pelkästään selata karttoja. Tämän takia älypuhelin on hyvä ottaa mukaan, kun on lähdössä pitkälle vaellukselle. Jos satut esimerkiksi eksymään tai jokin tapaturma tapahtuu, voit aina soittaa apua paikalle. Suomen tunturit kartalla on helppo löytää älypuhelimen eri sovelluksista.

Kun olet lähdössä vaeltamaan, ongelmaksi saattaa muodostua se, miten yhteydet toimivat keskellä korpea. Yleensä tämä ei ole kuitenkaan ongelma, sillä varsinkin GPS-yhteys ylettyy varsin syrjäisiin kolkkiin. Älypuhelimen sijaan voit hankkia myös GPS-laitteen, joka on joltain osin varmempi käyttöinen varsinkin syrjäisten paikkojen kohdalla.

On tärkeää myös huomauttaa, että esimerkiksi Google Mapsin karttoja voi tallentaa puhelimeen siten, ettei sen käyttämisessä tarvitse mobiilidataa. Tämä on kätevää silloin, kun on lähdössä pidemmällä vaellukselle. Tällöin tarvitset vain GPS-yhteyden, joka hoituu kätevästi satelliittien kautta.

Pelaa tauon aikana nettikasinoilla

Älypuhelimen on vaeltajan todellinen ystävä, sillä GPS-karttojen lisäksi voit tehdä sillä paljon muitakin asioita. Kun olet pitämässä taukoa ja käymässä nukkumaan, voit käydä lukemassa päivän uutiset tai kokeilemassa onneasi nettikasinoilla. Samalla voit napata itsellesi parhaat kasinobonukset, jolloin omaa pelikassaa voi kasvattaa helposti.

Kun olet valitsemassa bonusta, eri nettikasinoiden tarjouksia on hyvä vertailla keskenään. Bonuksissa saattaa olla nimittäin suuriakin eroja. Parhaimmillaan voit saada jopa useita satoja euroja enemmän rahaa. Lisäksi erityisesti kierrätysehtoihin on hyvä liittää huomiota, sillä ne yleensä määrittävät sen, onko bonus hyvä vai huono. Usein nimittäin käy niin, että hyvän kuuloinen bonus on käytännössä pilattu liian tiukoilla kierrätysehdoilla.

Suomen tunturit kartalla – vanhassa vara parempi?

Yksi mahdollisuus on tietysti luottaa vanhaan kunnon paperiseen karttaan. Suomen tunturit kartalla on helppo löytää monissa paikoissa myytävistä paperisista kartoista. Ne eivät tarvitse sähköä toimiakseen, joten niihen on helppo luottaa. Paperinen kartta on hyvä ottaa mukaan joka tapauksessa, vaikka käyttäisikin sähköisiä laitteita ensisijaisesti. Ne kannattaa laminoida, jolloin kartta ei mene pilalle esimerkiksi vesisateen johdosta.

Osa vaeltajista on kokeneita tekijöitä, joten Suomen tunturit kartalla on heille näky, jonka he muistavat ulkoa. Kokenutkin konkari saattaa hyötyä kompassista ja kartasta, sillä ne ovat tuttuja apuvälineitä suunnistuksessa. Kun suunnistaa niiden avulla, vaeltaminen on jollakin tapaa autenttisempaa. Myös auringon ja tähtien tarkkailu voi antaa lisävihjeitä siihen, mihin suuntaa tulee mennä eri tilanteissa.

Suomen tunturit kartalla – valitse mielenkiintoisin kohde

Kun olet tekemässä seuraavan kesän tai talven lomasuunnitelmia, kartat ovat loistava apuväline. Suomen tunturit kartalla antavat hyvän kuvan siitä, minkälaisia kohteita maastamme löytyy. Näistä jokainen voi valita sellaisen kohteen, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kun reitin suunnittelee tarkasti etukäteen, on mahdollista käydä tutustumassa useisiin tuntureihin samalla reissulla.

Suomesta löytyy useita mielenkiintoisia tuntureita. Koli on hyvä kohde siinä mielessä, että se sijaitsee huomattavasti etelämmässä kuin Lapin tunturit. Jos sinulla ei ole aikaa lähteä aivan Pohjois-Suomen pohjoisimpiin kohteisiin, voit aina valita kohteen hieman lähempää. Valinnanvaraa onneksi Suomessa riittää, joten kohteita on enemmän kuin riittävästi.